Вижте тази публикация в Instagram.

Kriisi, jonka keskellä olemme yhdessä muun maailman kanssa, koskettaa myös jokaista suomalaista ja täällä asuvaa ihmistä. Kohtaamme kaikki arjessamme poikkeuksellisen ajan ja olot, mutta kaikki omalla tavallamme. Vaikka kriisi on yhteinen, se koskettaa ihmisiä eri tavoin. Perheissä tasapainoillaan etätyön ja etäopiskelun keskellä. Isovanhemmat kaipaavat lapsenlapsiaan ja yhteyttä perheeseensä, lapset kaipaavat isovanhempien syleilyä ja yhteisiä leikkejä. Niin meidänkin perheessämme. Moni yrittäjä ja työntekijä on huolissaan toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan. Yksinäisyyden kokemus on vahvemmin läsnä, kun olemme eristäytyneet tavanomaisesta kanssakäymisestä. Me kaikki joudumme kriisin keskellä sietämään epävarmuutta. Meillä on huolia ja pelkoja. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Kiitollisena saamme myös todistaa, kuinka niin monet ihmiset, järjestöt ja yritykset ovat halunneet auttaa ja tukea toisia. Joku käy kaupassa vanhuksen puolesta, toinen tukee etäkoululaista kotitehtävissä, yksi puurtaa arjessaan toisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Pieniä ja suuria tekoja, joita kaikkia tarvitaan näinä vaikeina aikoina. #suomitoimii #yhdessä

Публикация, споделена от Sanna Marin (@sannamarin) на